... mieheni alkoi kertoa enemmän niistä harhoista ja peloista mitä hänellä oli. Mutta en silloinkaan vielä tajunnut miten pahasti hän olikaan sairastunut. Hän teki asioita kotona niinkuin ennenkin. Hän edelleen pelkäsi, että firma pakottaa hänet allekirjoittamaan jonkun "olen alkoholisti ja saan varoituksen" - lapun. Selitin edelleen järkitasolla, että semmoiset tarinat eivät kuulu meidän elämään. Niinkuin eivät kuuluneetkaan. Mies pelkäsi omaa firmaansa jossa oli työskennellyt jo lähes 20 vuotta. Hän kertoi, että firma seuraa häntä. Tiistaina mies vertasi myös omaa/meidän elämää kaikkiin iltalehden ja julkisen median lööppeihin ja yritti vedota siihen, että kun "näistä on niin surullisia tarinoita". Selitin taas järkitasolla, että vaikka onkin niin ei se tarkoita sitä, että meille kävisi samoin. Hän pelkäsi, että firma haastaa hänet oikeuteen, jos hän irtisanoutuu. Ja minä selitän järjellä, että se on mahdotonta. Puhuin myös tiistaina hänelle siitä isosta muutoksesta joka seuraisi siitä, että hän irtisanoutuu. Kerroin ettei meidän ole tarvetta tehdä sitä muutosta juuri nyt. Kerroin, että me voidaan vielä miettiä sitä ja jatkaa elämää vielä jonkin aikaa niin kuin se oli siihenkin asti. Mies taas rauhoittui illaksi vaikka levoton mieli oli ja nukahtaminen oli vaikeaa vaikka aina kahdehdin hänen unenlahjojaan.
Sellainen oli se viimeisen viikon tiistai. Siitä päästään seuraavaan päivään keskiviikkoon. Kaksi kuukautta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen vain ihminen. Olethan sinäkin?