Uusiin ihmisiin tutustumista

Olen pakottamalla pakottanut itseni sosialisoitumaan mutta voi luoja, kun se on raskasta. Tahtoisin mieluummin käpertyä sohvanpohjaan ja vaipua itsesääliin, sinne pimeyteen. Mikään ei tuota hyvää mieltä. Kyllä se sitten, kun saan lähdettyä jonnekin tai vieraita käy luonani niin se on mukavaa, että ihmiset muistaa ja jaksavat kysellä vointiani mutta itse olen äärettömän heikko tässä vaiheessa ottamaan kehenkään yhteyttä saati, että lähtisin Piilopaikastani yhtään minnekään.

Olen tutustunut nyt myös enemmän V:aan. Hän on... nettituttu johon törmäsin netin salaisimmissa ympyröissä. Hän on mukava ja auttaa mua kokoamaan muutaman huonekalun. Mutta. Hänelläkään ei ole muuta mielessä kuin seksi, koska on ollut kauan yksin. Itseäni taas ei voisi vähempää seksi kenenkään kanssa kiinnostaa ja nyt tuntuu, että käytän hänen kiltteyttäään vain hyväkseni jotta hän tulisi ne huonekalut kokoamaan. Hän sanoi, että tulee mielellään mutta itsellä omatunto soimaa. Entäs, jos/kun en pysty tarjoamaan hänelle haluamaansa parisuhdetta? Parisuhde pelkkänä ajatuksena jo kammostuttaa.

Muistivihkossani olen edelleen päivässä 12.11.17, vain päivä hautajaisten jälkeen. Hautajaisiin en siis päässyt, koska olin tarkkailussa sairaalassa - en edes hoitajan kanssa mistä olen heille äärettömän katkera ja vihainen. Olen ollut niin sekaisin ihmisissä ja kuvitellut todeksi niin monta väärää asiaa... Kaiken surun ja sairauden keskellä on vain yksi asia mikä pitää: Olen halunnut ja haluan edelleen olla tulevaisuudessani ajojärjestelijä, huolehtia siitä, että kuskit ehtivät ilman paniikkia sinne minne heidät on lähetetty.

"17:45 TILANNEPÄIVITYS

... Jarilla oli paranoidinen skitsofrenia. Tiedän sen nyt.
... Minulla Maryalla on nyt sivupersoonahäiriö.
... olen toipunut nyt muistihäiriöstä.
... sairastuin muistihäiriön aikana sivupersoonahäiriöön.
... joka koskee vittu Arnoja.
... ja mun ajojärjestelijän suosituksia. 

Viimeisten tietojen mukaan tänne ovat tulossa NYT:
S: Sillä on vara-avaimet ja oikeat avaimet mökkiini.
R: Se suosittelee MINUA Arnolle.
Arno: Sulla on mun suositukset AJOJÄRJESTELIJÄKSI ja jotain mikä liittyy kukkarahastoon... veteraaneihin... JA TUO MULLE RÖÖKIÄ. VITTU NYT. KLO 18:00. 
M voi tulla, jos ei ole iltavuorossa. Arno. Äitisi lähti juuri katsomaan iltauutisia. Vittu kiitos M ! Vittu riittikö jo? 
18:00-18:15
... matkalla käytävällä sain huulirasvaa. Tosin bebanthenia mutta ajaa asiansa.
... siellä pyörii se rauhallinen, vähän omituinen otus joka ei ikinä ole mukana kartalla. Hänen nimensä OLI  K. 
... sitten siellä käytävälllä oli tämä aggressiivinen ja levoton otus... MINÄ?
... Sitten on tämä toinen vaeltaja joka ei ole kartalla mukana hänkään mutta en kehtaa pyytää häneltä enää tupakkaa. En muista hänen nimeään.
... RC käärii mulle sätkiä. Hän on ihan vaan... kaveri.
... sitten siellä on invalidi joka sairastaa PARANOIDISTA SKITSOFRENIAA.
... johon mieheni sairastui vain viikossa.

Ja nyt minä, Marya:
Olen ajojärjestelijä mutta olen sairastumassa sivupersoonahäiriöön. Jonka keskiössä oot vittu sinä ARNO. 
HAISTA VITTU ! 

Siltikin aikajärjestyksessä. 

HAISTA ARNO VITTU ! 
VITTU RIITTIKÖ JO?
KELLO 18:15
VITTU RIITTIKÖ JO?
KELLO ON NYT 18:20 
ASIA YMMÄRRETTY? OK?!?

Teidän on pakko tulla...
... koska muuten en jaksa olla enää Marya...

S:lla on siis mun kotini vara-avaimet. Ja suositukseni ajojärjestelijäksi. R on vain mieheni sisko joka tuo mulle röökiä. Ja ehkä jotain luettavaa.

... mä löysin mun villasukat. Niillä on tunnearvoa. Ja mulla on bebanthenia. Huulirasvana.
... mulla on tämä vihko ja monta kynää. Erivärisiä.
... Arno.
... vitun aropupu.
... äitisi tuli juuri katsomasta uutisia. Hän tarvitsee nyt sinun apuasi. Minä en enää osaa.
Tulkaa jo.
Pyydän. 
Hän piereskelee unissaan.

18:45 VITTU OK? VITTU 18:30?

Mun lankakerä on solmussa... ja yks puikko puuttuu... S? Please?
Vittu ok? 
P:n sähköposti?
Vittu ok?
...sivupersoonani keskiössä on henkilö nimeltä Arno.
... voi nyt vittu ...
koska sairastuin muistihäiriöni aikana sivupersoonahäiriöön.
(joo. Se yks ikkuna on riittänyt tähänkin asti).
... sivupersoonahäiriöni keskiössä...
... on siis ARNO.
... voi nyt vittu ...
... ja se koskee VITTU ARNOJA.
... mun työnjohtaja ******* silloisessa työpaikassani.
... ON SAATANA MUN KESKIÖNI SIVUPERSOONAHÄIRIÖSSÄNI
...ja nyt sen äiti nauraa tuol käytävässä.
... tuu nyt ARNO JA MUUT JO.
... eiköhän tää ollu tältä iltaa tässä.
... VITUN AH******** ! OK !!!
... Tulkaa jo. Mua alkaa ihan kohta itkettämään. Ok? Vittu ok? Vittu nyt niinku vittu ok? Vittu ok? VIttu ok nyt? Ok? Auta vitun AH******* ! Tuo mulle vaikka röökiä... Auta nyt vittua mua, Maryaa.... Kuttupro ja P:n sähköposti. O. Auta... huomaatko ite miten keskiössä oot tässä sotkussa?!? ja nyt mun lankakerät on sotkussa
VITUN
tästä ei vielä tiedä muut
AROPUPU
vittu sun takia saatana ! 
ihan oikeesti jo...
VITTU
E ei oo tulossa tänään ei
vittu auta
etten sekoa niinkuin Jari....
NYT
vauhtia saatana
O !!!
VITTU NYT !!!! "


Itkin ja nauroin, kun kirjoitin tuon tuohon. Niin sekaisin ja niin iso haave tulevaisuudesta.
Olen kokenut "aivojen sydäninfarktin" ja yritän toipua. Naurusta itkuun ja takaisin...

Aivojen sydäninfarkti

Kävin tänään taas juttelemassa olotilastani. Psyk sh sanoi, että olen kokenut "aivojen sydäninfarktin" psykoosin myötä ja olen nyt toipumassa siitä infarktista. Kuulemma oikeasti verrattavissa infarktiin. Mun mieli ei kestänyt enää tahdostani huolimatta sitä kaikkea ja päädyin sairaalaan hoitoon. Sydäninfarktista pääsee nopeammin kotiin, tällä hetkellä minä alan vasta kotiutumaan Piilopaikkaani. Ehkei se sairasloma sittenkään ollut huono idea? Kelaan on mennyt tarvittavat paperit eikä mulla meinannut riittää voimavaroja siihenkään. Saati selittää terveyskeskuksessa, että "kirjani" ovat toisella paikkakunnalla mutta hoitoni on täällä. Tuntuu etten jaksaisi mitään ja Piilopaikasta lähteminen vaikka kauppaan tuntuu ylitsepääsemättömältä. Tänään olen menossa V:n luo illalla, pesen pyykkiä. Olen muistanut syödä ja nukkua. Tiskata. Lämmittää takkaa. Huomioida Sissin. Kirjoittaa tätä. Tähänkö ne infarkti potilaatkin vain pystyvät toipumis ajallaan? Ero on ehkä siinä, että mielen sairauksista toipuu hitaammin... ehkä. En tiedä.

Muistikirjani psykoosissa olosta hautajaispäivältä on aukeama täynnä laulunsanoja joita en muistanut Maija Vilkkumaan kappaleesta "Lissu ja mä". Olen niitä yrittänyt muistaa kyynel läiskien säestyksellä ja lopulta seuraavalla sivulla on B osan säkeistö kokonaisuudessaan:

"...ja Lissun hautajaisissa 2072 minäkin olin tullut jo harmaammaks. Olin miettinyt puheen vaikka tiesin etten kehtais pitää sitä - siinä puhuttiin tehtaist... niitä oli joskus euroopassakin, mihin vuodet meni? Me hävittiin..." 

En osaa sanoa miksi tuo laulunpätkä on ollut sairaalassa mulle niin tärkeä. Kai siksi, kun en osannut odottaa mitään tällaista tapahtuvan, ehkä siksi, kun tuona päivänä oli mieheni hautajaiset. Ehkä siksi, kun tunsin häviäväni maailmankartalta, koska en päässyt edes oman puolisoni hautajaisiin. En tiedä.


12.11.17 kertoo seuraavaa; vain päivä hautajaisten jälkeen:

"Nyt S ja Arno NYT ! 
Arno on ehkä saanut muutettua potilastietojani nin, että siellä ei lue enää epilepsia vaan dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli SIVUPERSOONAHÄIRIÖ.
Toisaalta se ahdistaaa. Pelottaa. Mutta, jos Arno on jo eilen käynyt Kuopiossa kertomassa U:lle...
RÖÖKITAUKO.
SIKARITAUKO.
... Jarilla oli alkava skitsofrenia.
... mulla on viikon kestävä muistihäiriö.
... mulla tulee olemaan koko loppuelämän sivupersoonahäiriö.
... ja siitä saan kiittää koko loppuelämäni vittu Arnoa. Kuka sitten ikiniä oletkin. Pioneeri. Arnon vaimon mies on pioneeri. U on Arnon veli. U on mun tuleva naapuri jolle Arno kävi kertomassa mun miehestä. Eilen. Arnolla on nyt mökkini avaimet. Ja M:lla mulle tupakkaa. Ne tulee ihan kohta. 
Minä. Marya. Olen ajojärjestelijä. Mutta tarvin hetken aikaa tilaa järjestelläkseni asiat oikeaan aikajärjestykseen ! Hah ! 

Vitun Arnot. Tulkaa jo. M ja S:n kanssa. 
NYT. 
16:05.
16:30. 
18:10 ---> 5 min ! 

Jarilla oli paranoidinen skitsofrenia. Miehelläni siis. Hän flippasi vain viikossa.
... sain sen kuulla yhdeltä osastokaveriltani.
... minulla Maryalla on alkava sivupersoonahäiriö. Ajojärjestelijä.
... olen toipunut nyt muistihäiriöstä.
... ja olen sairastunut tässä samalla sivupersoonahäiriöön.
Joka koskee vittu Arnoja.
Joita vittu joudun tästä kaikesta vielä kiittämään.

Haistakaa Arnot vittu.
Kaikki kolme.
Äitisi.
Vaimosi.
Sinä itse.
saatana
NYT HETI."

Nih.

En tiedä onko mulla oikeasti sivupersoonahäiriötä. Tuskin. Mutta mulla saattaa olla/ollut dissosiatiivinen muistinmenetys joka on ... en nyt sanoisi yleinen mutta tämmösissa trauma/psykoosi tapauksessa yleinen. Varsinkin, kun mun muistista puuttuu 2 viikkoa. Se mikä mua vaivasi silloin... sen saan tietää vasta pitkäkestoisessa terapiassa.

Psykiatrinen sairaanhoitajan tapaaminen

Tänään sain raahattua itseni sos. toimistoon ja psykiatriselle sairaanhoitajalle. Alan ymmärtämään etten pärjää ilman avohoitoa ja läheiseni eivät jaksa kaikkea.
Äitini soitti eilen ja ehdotti, jos tulisin sinne heille nyt, kun mulla on pitkä sairasloma. Mutta vastaan tulee raha; ei mulla ole rahaa ajella tässä edestakaisin vaikka se hyvää tekisikin olla äitini luona - siellä on tilaa hengittää ja äitini ja hänen miehensä ovat rinnallani hengittämässä. Äitini ehkä pelkää, että mulle tulee itsetuhoisia ajatuksia täällä yksin ollessa.
Mutta karu tosiasia on myös, että mun täytyy yrittää rakentaa elämääni tänne. Olen nyt pari kertaa tavannut uusia ihmisiä jotka olen löytänyt netistä... ihan mukavasti ne tapaamiset ovat menneet mutta vasta uusien ihmisten seurassa huomaan miten syvällä suruprosessissa olen menossa.

Tänään psyk sh varasi mulle heti perjantaiksi uuden ajan ja seuraavan ensi viikon torstaille. Hän huomasi, että mulla ei kaikki muumit ole laaksossa vieläkään. Psykiatrin tapaan kahden viikon päästä, kun sairaslomani loppuu. Psykiatrian polin aikaa yritetään kiirehtiä.
Sos.toimiston aika oli pitkä ja meinasi jo pärähtää, kun en vain olisi jaksanut miettiä mitään tukijuttuja mutta nyt on tuet pyörimässä ja seuraava aika sos.toimistoon on 30.1.18.

Mitään muuta en sitten tänään jaksakaan.
Pakko tehdä ruokaa.
Pakko hoitaa itseni.
Pakko hoitaa Sissi.
Ne on ainoat asiat mihin pystyn keskittymään.

Sairasloma

Eilen aamulla lähdin itkien töihin. Tein töitä totaalisen nollateholla ja viimein sain sanottua ääneen "pikkupomolle", että minä en enää pysty. Pää on niin totaalisen tukossa yrittämisestä etten mä vaan pysty enää. Lähdin aamu seitsemältä takaisin kotiin, kävin tk:ssa hakemassa lapun ja sain sairaslomaa 23.1. asti. Sitten on psykiatrin tapaaminen, koska tarvitsen B-lausunnon. Huomenna aika sos.toimeen jotta saan tarvittavat tuet pyörimään ja pystyn edes jotenkuten maksamaan elämäni.
Epäilen etten ole töissä ainakaan vuoteen. Nyt oli aika pysähtyä ja ajatella vain itseäni. Toisaalta poden suuria omantunnontuskia... Olenko nyt yhteiskunnan pohjasakkaa, koska en pysty käymään töissä?

Kun mieheni sai mehiläisestä viikon sairasloman niin hän huokaisi ja rentoutui... se oli perjantai päivä. Itselleni kävi eilen samoin. Kun lähdin töistä niin huokaisin; mun ei tarvi enää jaksaa. Nyt vain... olen. Sekin tuottaa suurta tuskaa. En kestä yhtäkään pientä epäonnistumista. Jos takka ei syty ensiyrittämällä niin alan itkemään. Se, että pesen itseni ja syön tuottaa suuria ponnistuksia. Kun lähdin edelliseen työpaikkaani niin mulla oli muistilappuja pöydällä... Sissi, syö aamupala, pue päälle, lähde töihin. Niin pienestä olen lähtenyt mutta yritin lähteä työmaailmaan liian aikaisin. Olen vieläkin toipilas psykoosista ja muistinmenetyksestä.

Muistikirjani sairaalasta kertoo sitä samaa tarinaa kuin aikaisemminkin. Olen odottanut Arnoa, S:aa ja M:aa... Mulla on yksi vihko täynnä sitä, kun olen yrittänyt ymmärtää kuka "kuuluu" minnekin. Olen kuvitellut, että U:n vaimon nimi on Pirjo ja kuvitellut, että Arno on kertonut jo U:lle kaiken tarvittavan vaikkeivat he edes tunne toisiaan.

Mutta olen melko varma, että kärsin dissosiaatiohäiriöstä sairaalassa. Totaalinen muistinmenetys.
12.11.17 muistikirjani kertoo seuraavaa:

"M. Tullessas 10:45? tuo mulle myös muistilappuja ja klemmareita. Jooko? Sulla ja Arnolla alkaa olemaan kiire. Hah! 
Kukkuu kukkuu herätys M ! Kansliassa soi juuri puhelin. Luulen sen olevan äitini, kun olen potilastoverini avulla laittanut hänelle pari viestiä. Äitini on paniikissa juuri nyt....
... kohta on sairaalassa ruokatunti. Ja sen jälkeen Arnon vaimon on ihan itse tultava tänne meidän huoneeseen. Ja Arnon myös. Koska minä MARYA olen ajojärjestelijä ! Seuraavaksi otan enemmän lisää tuosta dissosiaatiosta. Se on mulla paperilla. Punakynällä. Tuossa noin. Pöydällä. Sängyllä. Vihon takakannessa. Vauhtia Arno vittu nyt ! 
kukkuu kukkuu... hoitajat etsivät tällä hetkellä puhelinta josta lähetin viestejä äidilleni. SITTEN: he löytävät sen. Kerroin jo mitä asiaa minulla äidilleni on. Mutta silti ne kälättävät puhelimessa. Vauhtia M ja Arno nyt ! 
TILANNEKATSAUS:
Huonetoverini ei ole Arnon vaimo. Hän on U:n äiti. Tai saattaa ollakin, koska hän on juuri nyt vajoamassa psykoosiin kuolleen tyttärensä vuoksi. Anteeksi. Hymyilin juuri hänelle. Hän sai siihen juuri lääkettä. 
Arno? Oliko kuolleen tyttäresi nimi Rebecca?... jos oli... niin mä tarvitsen päiväunet. NYT.
... olen nyt tavannut U:n äidin.
... ja hänen vaimonsa. Ehkä.
... ja pioneerin... vaimonsa miehen.
... nyt on enää M:n vuoro tuoda mulle tupakkaa...
... U:n äiti tuli huoneeseen juuri...

(olen piirtänyt vihkoon auringon jonka vieressä lukee: tuo on aurinko, ei hymiö.)

...te voitte yhdessä tulla uudestaan vaikka 15:30 Arnon kanssa.... sitten, kun Arno on päässyt töistä. R myös. 
S ! Nyt heti ! kukkuu kukkuu (osaston ovikello oli käkikello)... ja se vitun aurinko.
...ajojärjestelijä tarvii hetken aikaa joten tämän pohjapiirrustuksen myöstä sinä tulet 14:15.
ÄLÄKÄ SAATANA MYÖHÄSTY NYT ! S on mys tervetullut.
...mutta S ei kuitenkaan tuo mulle sitä röökiä.
... saati suosituksia.
... koska hautajaiset oli eilen.
Minä. Lopetan tähän." 

Miten sekaisin olenkaan ollut ihmisissä ja paikoissa.
Mieheni työ oli sellaista, että autoissa oli GPS paikantimet ja heidän koko työmaailma koki suurta murroksen aikaa digitalisaation myötä. Mieheni sekosi siihen taustalla väijyvän totaalisen burn outin vuoksi. Mieheni kuvitteli, että firma seuraa häntä mikä on teoriassa mahdollista mutta miehelläni se meni potenssiin miljoona.
Itse sekosin ajojärjestelijän tehtäviin ja yritin pitää kaiken aikajärjestyksessä ja se meni mulla potenssiin miljoona. Olin hyvin huolissani kellonajoista ja tarkka siitä mitä ympärilläni tapahtui. Jopa ilman puhelinta. Ja kirjoitin sen sijaan kaikki muistivihkooni - ihan kuin se olisi auttanut ja joku olisi ymmärtänyt, kun en näyttänyt vihkoani kenellekään.

Joku voisi sanoa, että mun täytyisi olla onnellinen, kun ylipäätään olen vielä hengissä.
Selvisin rankasta psykoosista. Olen taas oma itseni ja vain ihmettelen tätä kaikkea. Elän, olen ja hengitän.
Mutta en pysty käymään töissä. Olen aina ollut pieni työnarkomaani ja nyt poden huonoa omaatuntoa... olenko heikko ihminen, jos en jaksa vielä käydä töissä?

Back to the hospital...

Lomat lusittu niin sanoakseni. Sairaalassa takaisin. En vielä tiedä vituttaako vai naurattaako vai itkettääkö..

Palatakseni mieheeni, puolisooni, elämäni "monitoimimieheen"... Meillä oli tapana silloin tällöin ottaa muutama "rentouttava" aina työpäivien jälkeen. 2-4, ei sen enempää. Se ei ollut meille mikään ongelma ikinä eikä sitä katsottu ns. "pahalla" ikinä.
Kesä kuitenkin oli ja meni ja se on tiettävästi duunarin elämässä sitä "kosteaa aikaa".
Sitä surullista viikkoa edeltävänä viikonloppuna Hän lopetti sen "tissuttamisen" kuin seinään. Koko meidän lähiomaisten joukko on aika varmoja siitä, että kyseessä oli delikka, eli delirium eli rumasti sanottuna juoppohulluus. Sitä ei voi varmaksi sanoa kukaan. Mutta ne harhat ja pelkotilat delikassa alkaa vasta muutaman päivän tissuttelun lopettamisen jälkeen ja siinä meni n. 4 päivää lopettamisesta milloin ne harhat ja pelot olivat kaikista vahvimmillaan. Hän pelkäsi omaa firmaansa - työelämää - se oli hänen pelkonsa ja harhansa, että firma kuuntelee häntä salaa, seuraa häntä digitaalisesti jne jne... mikään niistä harhoista ja peloista ei ollut itsetuhoisia.... kukaan ei osannut aavistaa... ja sitten, kun osasimme niin oli jo liian myöhäistä....

Ennen sitä alkavaa viikkoa viikonloppu oli normaali. Mieheni teki minulle jopa jalkahoidon. Kaikki alkoi sunnuntaista, kun mies tietokoneella kirjoitti sitä irtisanomisilmoitusta. Siitä alkoi levottomuus jota edes minä en osannut "diagnosoida".... Hän oli totaalisen burn out. Niin burn out kuin vain ihminen voi olla mutta niin totaalisen tunnollinen duunari, että töissä ollaan ja töihin mennään jotta saa talon maksettua ja laskut maksettua. Edes minä en huomannut hänen loppuunpalamista - edes minä, hänen läheisin ihminen. Hän oli ja eli niinkuin aina - paitsi ne viimeiset 4 päivää jolloin hain hänen siskoltaan apua.

Kun maanantaina huomasin ettei kaikki ole ihan ok.... hän pelkäsi myös lastensuojelua maaanantai iltana. Että hänen firmansa tekee lastensuojeluilmoituksen. Jostain syystä, jos hän irtisanoutuu. Hän pelkäsi myös, että firma pakottaa hänet allekirjoittamaan jonkun "olen saanut varoituksen alkoholin käytöstä" - lapun vaikka mitään todellisuuspohjaahan noilla ei ole. Hän ei IKINÄ ollut humalassa töissä, ei edes krapulassa. Mutta jostain syystä hän pelkäsi tällaisia asioita maanantaina ja tiistaina. Maanantaina Hän tosiaan sanoi, että "firma juonittelee häntä vastaan". Mutta vasta keskiviikkona sain hänet puhumaan enemmän....
Selitin hänelle maanantain ja tiistain järkitasolla miten mikään niistä ei ole totta. Perustelin ja Hän kuuunteli mua. Hän rauhoittui. Kerroin, että ihminen VOI SANOA ITSENSÄ IRTI TÖISTÄ IHAN MILLOIN HALUAA eikä firmalla ole siihen mitään "nokan koputtamista".

Isoja muutoksia Hänellä.

Niin myös minulla.
NYT.

Kumpi meistä on psykoosissa?

12.12 ja etelä Suomessa sataa oikea ensilumi. 20cm luvattu tänään.
Ja 14.12 tulee kuluneeksi kaksi kuukautta siitä, kun puolisoni kuoli.
Hän meni junan alle.
Hän oli juossut junaa vastaan.
Hän. Minun rakas puoliso. Liiankin rakas. Hän. Vastuuntuntoinen, laskunsa ja veronsa maksava 10-vuotiaan pojan isä. Työssäkäyvä 47 vuotias perheen isä. Olimme uusioperhe. Viikkoviikko. Poika ei siis ole minun. Mutta Häneltä jäi minun lisäksi vain 10 vuotias poika. Poika on tietysti nyt kokonaan äidillään. Ja hyvä niin.
Koska minä sairastuin psykoosiin kaiken keskellä.
Mutta Hänkin oli sairas. Hänen mieli oli yhtä sairas kuin minunkin.
Vain viikossa.
Hän sekosi VAIN viikossa. Minäkin sekosin vain viikossa tapahtuman jälkeen.

Miksi?
Sitä kukaan ei tiedä ikinä varmaksi. Vielä. Ehkä koskaan. Ikinä.

Mutta nyt minä olen sairas. En ole enää psykoosissa, siksi tämä blogi. Missä alan tuntemuksiani purkamaan.