Perjantai...

... mieheni varasi silloin omatoimisesti lääkäriajan.

... tänään on perjantai ja mulla oli hoitokokous eli HOKO. Sain vapaat ulkoilut tuonne räntäpaskasateeseen ja 22 päivä olisi uloskirjaus koko laitoksesta.
Odottavan aika on pitkä.
Siitä suunnistan junalla suoraan vanhempieni luo kauas täältä ja 27 päivä tulen sieltä takaisin Sissin kanssa Piilopaikkaani. Omalla autolla. Avohoitoa järjestetään tulevalle paikkakunnalleni. Bentsolaskut onnistuneet hyvin. Sairasloma tammikuun alkuun. 27pv saan myös "ajo-oikeuteni" lääkäriltä takaisin.

Mutta se perjantai, kun mieheni oli elossa vielä kaksi kuukautta sitten...
... hänelle soitti aamusta klo 7 tuuraaja ja kysyi, että missä mennään. Mies vastasi, että hän jää sairaslomalle. Minä lähdin S:n kanssa kahville johonkin kahvilaan. Mies ei meinannut päästää mua lähtemään. Pelkäsi, että muakin seurataan ja sanoi ettei meiltä saa poistua ennenkuin kotietsintä on suoritettu. Minä olin jo melkein paniikissa mieheni puolesta. Lähtiessäni mies huusi ääneen keskellä keittiötä: "SOITTAKAA NYT MARYALLE NUMEROON (.............) JA KERTOKAA ETTEI HÄN SAA LÄHTEÄ".
Minä lähdin. Halasin häntä ja kerroin, että mitään pahaa ei kulta tapahdu.

Juttelin kahviossa S:n kanssa pitkän tovin ja palasin kotiin. Olin helpottunut. Nyt joku muukin tietää, että miehelläni on joku hätä ja hän tarvitsee apua. Kotiin palatessani mies juttelee kiinteistönvälittäjän kanssa puhelimessa. Sitten pankin. Mutta muuten vaikutti rauhoittuneen.
Vein hänet itse Mehiläiseen. Mutta mies ei halunnut, että tulen lääkärille asti mukaan. Ja, jos potilas kieltää sen niin silloin en voi itseäni väkisin mukaan tunkea. Mies sai viikon sairasloman ja Tenoxit. Ei ollut lääkärille maininnut sen kummemmin harhoista ja peloista, koska "firma kuuntelee häntä". Kävimme viemässä mieheni työtarvikkeet tuuraajalle. Siitä apteekin kautta kotiin.

Kotiin tultua mies alkoi pikkuhiljaa rentoutumaan. Vaihtoi ns. "kotivaattteet" ylleen. Kävimme saunassa. Kuulin mieheni haukottelevan ensimmäisen kerran pariin päivään. Minä olin lähdössä viikonlopuksi sinne vanhempieni luo Sissin kanssa vaeltamaan. Kyselin miestäni mukaan sinne - pieni maisemanvaihdos saattaisi tehdä hyvää - mutta mies sanoi, että katselee sitten lauantai aamuna jaksaako hän lähteä niin kauas... Minä siinä sitten saunan jälkeen pakkailin rinkkaa ja Sissiä lauantai aamuksi valmiiksi. Mies makasi sohvalla tv:tä katsellen vaikka todellisuudessa "tuijotti tyhjää". Mutta rentoutui kuitenkin edes jonkin verran. Harhoista ja peloista hän ei enää mulle puhunut sen lääkärikäynnin jälkeen. Olin huojentunut.
Mies ei illalla kuitenkaan meinannut saada nukuttua. Hän otti yhden 10mg Tenoxin. Silläkään hän ei meinannut saada nukuttua joten sanoin hänelle, että se on niin pieni annos, että hän voi hyvällä omalla tunnolla ottaa toisenkin. Mutta sekään ei tuntunut auttavan. Kysyin sitten siinä, että auttaisiko se, jos minä tulen viereen nukkumaan vaikka mua ei vielä väsyttänytkään. Mies puhkesi itkuun ja sanoi, että kyllä, se auttaa. Mentiin nukkumaan, käsi kädessä rauhoittelin itkevää miestäni, että kukaan ei ole tulossa tänäkään yönä, hän voi nukkua ihan rauhassa - kulta, olet sairas mutta sinä ja minä selvitään tästäkin hyvin. Mies nukkui 11-12h.

Lauantaina eli seuraavana päivänä mies heräsi tokkuraisena Tenoxeista, koska ei ollut ikinä elämässään joutunut bentsoja käyttämään. Kävin kaupoilla hakemassa vaeltamiseen tarkoitettuja tarvikkeita Sissille - mies pyytää tuomaan pari kaljaa heti aamupäivästä mutta kerron ja selitän, että se hänen "krapulainen" - olotila johtuu pelkästään niistä Tenoxeista ja en suostu tuomaan kaljaa. Mies oli samaa mieltä kanssani siitä. Mutta muuten mies oli jo melkein oma itsensä lauantaina vaikkakin tosi väsynyt. Minä pakkailin siinä autoa lähtökuntoon ja mies makoili sohvalla. Sovimme S:n kanssa ettei miestäni kuitenkaan jätetä yksin viikkonlopuksi, S ja hänen vanhin poikansa käyvät meillä katsomassa vähän mieheni "perään" koko viikonlopun ja mieheni isä käy kyselemässä "jotain hylsysarjaa" minkä mieheni oli hänelle joskus luvannut lainata. Meillä oli selkeä sotasuunnitelma.

Minä lähdin vanhempieni luo 400km päähän Sissin kanssa hyvällä omalla tunnolla. Olin varma, että mieheni pärjää omien lähisukulaistensa avustuksella ilman mua. Tietenkin olen kaiken jälkeen syyllisyyttä kokenut ja koen todennäköisesti koko loppuelämäni. Etupihalla vielä halattiin, rutistettiin lujaa toisiamme ja kerrottiin miten paljon toisiamme rakastettiin.
Se on viimeinen muistoni miehestäni.
Lauantai illalla sain vielä mieheltäni hyvän yön toivotuksen mutta sunnuntaina kukaan ei aamupäivästä saanut enää häneen mitään yhteyttä.Viimeinen tekstiviestini häneltä on lauantaina kello 21:22 "Kömmin kohta nukkumaan. Hyvää yötä minun kulta".
Vartti tuosta viestistä.... PUM.

Ja minun maailmani meni sirpaleiksi.