Keskiviikkona...

... alkoi olla harhojen ja pelkotilojen kanssa jo mullekin jo pelottavaa. Huomasin, että mies todella uskoo ja pelkää niitä harhoja joita hänellä oli. Töistä tullessa iltapäivällä hän kuvasi kännykällä firman auton sisältä ja ulkoa, koska oli varma siitä, että firma on viemässä häntä oikeuteen irtisanomisen takia jota hän ei ollut edes työnjohtajalleen vienyt maanantaina eikä edes keskiviikkona. Hän kuvasi siis firman auton tavaroineen päivineen, koska pelkäsi omaa firmaansa ja sitä, että häntä aletaan syyttää jostain mitä hän ei ole tehnyt.
Kun kerroin tästä hänen työnjohtajalleen myöhemmin... se oli raskasta...
Keskiviikko illalla sain mieheni hetkeksi istumaan ja puhumaan mulle. Sanoin hänelle, että "kulta, puhu mulle. Mikä sulla on?" Hän alkoi kertoa kuinka meidän takapihalla lentelee pieniä "koptereita" joissa on iiristunnistimet ja miten firma seuraa häntä/meitä koko ajan. Hän myös kertoi miten naapuritalojen seinissä on kamerat suunnattuna meidän taloon. Meidän takapihan vaahterassa oli linnunpesä joka sekin oli kamera. Ja kaikki "kamerat" olivat myös lämpökameroita millä pystyy seurata ihmisiä myös pimeällä.
Kaikkihan on teoriassa mahdollista. Mutta miehelläni se meni potenssiin miljoona.
Keskiviikko oli ensimmäinen päivä, kun yritin saada mieheni Mehiläiseen työterveyshuoltoon hakemaan sairaslomaa. Mutta mies ei suostunut, koska: Työt pitää hoitaa ensin. Hän lupasi maanantaina hakea sairaslomaa. Enkä minä voi aikuista ihmistä lääkäriin pakottaa. Jos olisin soittanut ambulanssin pihaan niin mieheni olisi pelkästään nauranut ja lanssipojat olisivat lähteneet ilman miestäni pois.
Illalla nukkumaan mennessä mies kertoi miten "koko ratas lähti nyt pyörimään, kun kerroin sulle". Kotietsintää hän pelkäsi alusta lähtien, maanantaista lähtien. Oli varma, että poliisit ja kaikki mahdolliset tulevat hetkenä minä hyvänsä tekemään kotietsinnän - vain sen takia, koska hän suunnitteli irtisanoutuvansa töistä. Nukkumaan mennessä hän sanoi minulle "Tämä on mulle lopun alkua" ja minä rauhoittelin ja kerroin taas järkitasolla missä mennään. Meille ei ole kukaan tulossa tänäkään yönä. Nuku kulta nyt.

Mutta yöksi hän joutui töihin. Hän tuli aamu viideltä takaisin kotiin ja seitsemältä lähti taas töihin niinkuin kuuluikin. Hän ei nukkunut. Ja hänellä oli harhoja ja pelkoja liittyen firmaansa. Hän oli varma siitä, että firma haluaa tuhota hänet ja hänen elämänsä.

Enkä minä vieläkään uskonut, että mieheni on sairas vaikka sitä epäilinkin jo tässä vaiheessa. En uskonut, että hän on jo vaarallisesti sairas. En osannut auttaa. Mutta torstai oli se se - eli seuraava päivä, kun laitoin tekstiviestin hänen siskolleen. Ja yritimme lähteä etsimään miehelleni apua. Mutta se on seuraavan postauksen aihe.