Mieheni oli liian tunnollinen työntekijä. Digitalisaation myötä Hänen työntekonsa alkoi olla stressaavaa. Ja Hän halusi kaikki raportit tehdä juuri niinkuin pitääkin - hän oli aina sellainen. Mutta "kukkahatut" alkoivat Hänen työssään hyppiä liikaa silmille - niinkuin monessa muussakin työpaikassa nykypäivänä. Työn tekeminen on nykypäivänä tehty vaikeaksi. Kaikkea seurataan mitä teet. Hyvä ettei vessoissakin ole jo kamerat. Elektroniikka ja erilaiset "kyttäyslaitteet" tekevät työnteosta täyttä helvettiä välillä.
Miehelläni alkoi sen viimeisen viikon aikana harhat. Pelot. Hän luuli tosissaan loppuviikosta, että häntä seurataan, kameroita on jokapuolella, hänen työvaatteensa on täynnä kuuntelulaitteita jne.... ja silti Hän lähti keskellä yötä töihin, koska käsky kävi.
Meistä kukaan ei ehtinyt ajoissa. Ei kukaan.
Itselläni alkaa työt tammikuussa uudessa firmassa. Se pelottaa ja ahdistaa. Mutta olen itse ollut aina pieni työnarkomaani joten "ensi shokin" jälkeen epäilen kyllä, että pärjään. Mutta se pelottaa ihan helvetisti. Se on kuitenkin vakituinen työpaikka joka ei nykypäivän Suomessa ole ollenkaan itsestään selvä asia.
Nyt kaipaan vain takaisin sairaalaan niin hullulta kuin se kuulostaakin. "Työt" Piilopaikassa on tehty siihen saakka kunnes pääsen Sissin kanssa tänne kahdestaan... joulun jälkeen kai.
Tällä hetkellä tulevaisuus on siis täysin auki, pelkkä tuhoon tuomittu katastrofi mielen perällä. Muutos pelottaa. Mutta se pelottaa aina. Sitä myös mieheni mulle hoki. Ehkä enemmän kuitenkin itselleen? En tiedä.
Tiedän vain sen, että me rakastimme toisiamme enemmän kuin koskaan sillä hetkellä, kun se kaikki tapahtui. Mies oli niin sekaisin ja mieleltään niin sairas ettei välttämättä edes itse tiennyt missä sillä hetkellä oli. Hän oli myös ottanut 80mg Tenoxia jotka lääkäri oli hänelle antanut mutta Hän on ollut niin sekaisin että ei varmaan itsekään ole tiennyt montako Hän oli ottanut. Eikä hän ollut tottunut bentsoihin. Ikinä Hän ei ollut unilääkkeitä elämässään tarvinnut mutta Hän ei saanut sillä viikolla nukuttua. Koska puhelin soi jatkuvasti töihin normaalin työpäivän jo päätyttyä. Sen lisäksi hän oli todennäköisesti juonut muutaman oluen. Bentsot, olut, harhat ja pelot siitä miten "firma haluaa tuhota hänet ja hänen elämänsä" aiheuttivat sen, että hän juoksi junaa vastaan eikä hyvin suurella todennäköisyydellä itsekään tiennyt missä oli sillä hetkellä.
Sain viimeisen tekstiviestin lauantaina klo 21:22:
"Hyvää yötä kulta. Kömmin kohta itsekin nukkumaan".
Vartti siitä .... PUM !
En vieläkään usko tästä mitään todeksi. Tai uskon. Mutta en tahdo uskoa, että tämä kaikki tapahtui minulle, Hänen puolisolleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen vain ihminen. Olethan sinäkin?