Viimeisen kahden vuorokauden aikana päässäni on tapahtunut niin paljon ettei ihme, että joku/jonkinlainen kohtaus siitä kaikesta miettimisestä seurasi. Tämä kaikki liityy vahvasti edelliseen postaukseeni.
Oikeastaan tähän alkuun laitan tekstiviestin jonka kirjoitin terpalle... öööö... tässä joskus: (ja nyt, kun kaivoin tuon tekstiviestin puhelimesta niin se on lähetetty 21.5.19 eli vain neljä (!) päivää sitten. Hui.)
"Selviytyjä on teini. Iältään n. 14v. Tyttö.
Ajojärjestelijä on aikuinen - iästä ei tarkkaa tietoa. Sukupuolta en mee varmaksi sanomaan.
Pioneeri on venhempi mies jolla on harmaat hiukset.
Tiitu on 4 vuotias tyttö jolla on ruskeat yli olkapään ulottuvat kiharat hiukset.
Pahantekijästä en vielä tiedä muutakuin tuon yhden wa-viestin jota en muista kirjoittaneeni.
Kodinrikkoja on ehdottomasti nuori aikuinen tyttö/nainen. Sijoittuu kartalla jonnekin Selviytyjän ja Ajojärjestelijän välimaastoon".
No. Nyt tänään tässä hetkessä mä olen selvittänyt kuka on menneisyyteni Pioneeri. Joka on mies ja jolla todennäköisesti tänä päivänä on mustien hiusten sijasta jo paljon harmaata. 20 vuoden jälkeen.
Juttelin tänään E:n kanssa wa:ssa. Se oikeastaan lähti siitä, kun E mietti entisiä blogejani. Jotenkin se päänsisäinen "tukkoisuuteni" tuli sitten kirjalliseen muotoon. Kerroin E:lle, että vein eilen postiin paperin millä saan kotipaikkakuntani sairaalasta tilattua itselleni kaikki paperit vuosilta 1998-2011. Nyt niitä osaa lukea jotenkin ... eri näkövinkkelistä? Koska se käytös 20v sitten oli vain oireita, itsetuhoisuus ym... nehän on oikeasti vain oireita jostakin. Jos niistä papereista seliväisi edes jotain. Kun enhän mä edes muista silleen sitä nuorisopsykiatrian aikaa. Tiedän vaan, että olin helvetin itsetuhoinen ja silti käyttäydyin "kuin maailman valtias". Jos niitä papereita tutkiessa tulis joku "takauma" tai jotain...
Tästä mietinnästä mainitsin E:lle, että oon muuten selvittänyt kuka on menneisyyteni Pioneeri. Mutta en oo vaan jostain syystä ehtinyt/jaksanut kirjoittaa siitä tänne (E siis myös lukee blogiani). Kysyin E:ltä, että haluaako hän tietää kuka Pioneeri on? No tietenkin E halusi tietää, koska se liittyy taas niin voimakkaasti siihen 1,5 vuoden takaiseen psykoosiin jossa E oli se joka saatteli mut sairaalaan asti.
Kerroin, että menneisyyteni Pioneeri on omahoitajani. E:n reaktio oli naurukohtaus. Onhan E monta kertaa tavannut omahoitajani silloin joskus hyvin kauan sitten, kun E on tullut vierailulle mua katsomaan sairaalaan ja omahoitajani on ollut töissä.
Juu. Se sama omahoitaja josta olen täällä kirjoittanut aikaisemminkin.
Sitten mä aloin sepustamaan E:lle koko ajatuskuviota.
Aloin ensin (töissä siis) funtsimaan sitä miksei terppa tunnu ymmärtävän mua ollenkaan ja sitä miksi suutuin sille niin kovasti (se "vittu" sähköposti minkä sille kirjoitin). Sitten mä tajusin, että terppa on alkanut päästä mua ns. "liian lähelle" jolloin mä oon yleensä juossut karkuun tai vaihtanut paikkakuntaa.
Sitten mä aloin jostain syystä miettimään omahoitajaani ja sitä miten se on ollut ainoa hoitaja mun elämässä jonka oon kokenut olevan jotenkin ... turvallinen? Ja josta on jäänyt muistikuva, että se on oikeasti yrittänyt auttaa mua, OLLUT LÄSNÄ. Se on toisen (varahoitajani) omahoitajani kanssa puolustanut mua lääkäreitä ja muita hoitajia vastaan.
12v sitten, kun viimeisimmän kerran lähdin siitä sairaalasta ja suljin sen suljetun oven takanani viimeisen kerran niin päätin etten koskaan enää sinne palaa. Ja mikä onkaan pääni sisäinen tilanne tällä hetkellä, hah ! No, jokatapauksessa, sanoin silloin omahoitajalleni, että kirjoitan joka vuosi sähköpostin siitä mitä mulle kuuluu. Ja näin olen tehnyt koko 12 vuotta. Omahoitajani on aina vastannut niihin sähköposteihin. Ei mitään järisyttävää eikä pitkästi mutta kuitenkin. Eli omahoitajani on ollut "matkassani" ihan koko elämäni ajan. 14 vuotiaasta lähtien.
Kun olin psykoosissa 1,5v sitten niin piirtelin tulevan asuntoni pohjapiirrustuksia vihkoon suunnitellen lähinnä huonekalujen järjestystä. Jostain syystä ne pohjapiirrustukset oli silloin mulle hirveän tärkeitä. Muistan, kun sain sen valmiiksi niin lähetin ex-työnjohtajalleni (jonka silloin kuvittelin olevan Pioneeri) viestin, että "Nyt pohjapiirrustukset ovat valmiit."
Ja voi tätä häpeän määrää näin jälkikäteen. Enhän edes tuntenut koko työnjohtajaa. Toisaalta naurattaa koko sekoilu ihan helvetisti.
No töissä mä sitten aloin funtsimaan noita "pohjapiirrustuksia" ja kaikkea yllä ja edellisessä postauksessa kirjoittamaani. Ja tajusin, että niin. Omahoitajani on tehnyt ns. "pohjapiirrustukset" valmiiksi elämäni suhteen. Hän on käynyt kanssani läpi sen helvetin, kun näkyvä oireiluni "siitä jostakin" on ollut pahimmillaan. Omahoitajani on se joka on alusta asti tehnyt "pohjatyön" nykyiselle terapialleni. Nykyisen terapeutin on tavallaan "helppo" lähteä kanssani työskentelemään, koska en oireile niin pahasti/näkyvästi mitä joskus 20 vuotta sitten.
Omahoitajani on myös aina, ihan koko elämäni ajan ollut tavallaan alitajuisesti LÄSNÄ. Vaikka ihan vaan sähköpostien muodossa kerran vuodessa.
Ja nykyään hän on 20 vuotta vanhempi mies kuin silloin joskus ja lyön vaikka vetoa, että mustat hiukset ovat jo alkaneet harmaantua. Ainakin minä aiheutin hänelle harmaita hiuksia aikanaan, heh.
Pioneerihän armeijassa tarkoittaa "tienraivaajaa, uranuurtajaa, edellä kävijää". Omahoitajani on se joka on elämässäni se joka on "raivannut" oireitani pois alkumetreillä sillä ammattitaidolla mitä hänellä on/oli. Ja mä koin sen turvalliseksi. Tuntui, että joku oikeasti välittää ja haluaa auttaa mua.
... ja psykoosissa ollessani Pioneeri oli mulle "vahva läsnäolo ja turvallisuuden tunne".
Jos pystyisin ja voisin niin antaisin omahoitajalleni kunniamaininnan pioneerinä tehdystä työstä elämäni sillä aikajaksolla.
Tämä postaus on hyvä jättää tähän. Kerron disso-kohtauksestani seuraavassa tulevassa postauksessa.
Kiitos E <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen vain ihminen. Olethan sinäkin?