Aikajärjestyksessä, eh?

Aloin näitä mietteitäni kirjoittamaan 1,5kk sitten paperipäiväkirjaan. En ehkä halunnut tuoda näitä julki vielä silloin. Oikeasti en uskaltanut. Hyvä, jos terpalle uskalsin aloittaa puhumisen, koska se pelko siitä pakkohoitolähetteestä ... Terpan suhtauduttua myönteisesti juttuihini aloin miettimään asioita pidemmälle. Ja pidemmälle. Ja pidemmälle. Ja tuntuu, että olen tällä hetkellä niin paljon edellä kaikkia (myös terppaa) muita, että itseänikin välillä hirvittää. Siksi tuo paperipäiväkirja pitää saada AIKAJÄRJESTYKSESSÄ myös tänne. Outoa miten tuolla sivupalkissa on linkki "aikajärjestyksessä... ehkä" blogiini. Kunnes tajusin, että niin. Silloin 1,5v sitten, kun Ajojärjestelijällä meni liian lujaa niin sille oli hirveän tärkeää, että kaikki sujuu aikataulussa. Aikajärjestyksessä. Kai sen takia olen tuon linkin noin kirjoittanut. Tällä hetkellä se "ehkä" on siinä ydinasiassa, heh. Tajunnanvirtaa tulee, ehkä aikajärjestyksessä, ehkä ei mutta yritän parhaani.

Nyt, kun lukijoilla on jonkinlainen käsitys siitä minkälainen tyyppi kukakin "kaveri" on niin voin alkaa kirjoittaa tuota päiväkirjaa puhtaaksi tänne. Sinne tulee päivittäin uutta tekstiä, nyt lähinnä enää lyhyitä ajatuksen pätkiä joka itselleni tarkoittaa lähinnä sitä, että "tästä täytyy muistaa kirjoittaa".

Palataan viime maaliskuuhun, kun töissä tuli se valtava pettymys mistä Selviytyjä otti taas siipeensä. 9.4.19 kävin terpan kanssa läpi vihan ja pettymyksen tunnetta. Viha ajaa eteenpäin ja saa toimimaan. Pettymys sen sijaan vain ... on? Edellisenä kertana olin itku kurkussa melkein huutanut ja kysynyt terpalta, että MITÄ VITTUA MUN TÄYTYIS NYT TEHDÄ, että en tuntisi enää näin suurta VIHAA työpaikkaani kohtaan? Terppa ehdotti hyväksyntää.
No siitä kerrasta mullahan lähti ajatuskiito entistä enemmän laukkaamaan. Että mun pitäis vaan hyväksyä pettymys siitä, että mut TAAS vain tallottiin eikä osaamistani ja tietotaitoani arvostettu yhtään. Irmeli (eräs työkaverini) joksus alussa maitsi, että Tukkajumala on tarkka. Minäkö en sitten ole? En vissiin. Miksi mun pitäisi vaan hyväksyä pettymys?
Tässä vaiheessa Ajojärjestelijä oli siis tullut taas vahvasti mukaan kuvioon. Suojellakseen Selviytyjää joka vain tuijotteli sitä lääkekasaansa öisin.
Mun pitäisi vaan hyväksyä asia, koska olin tehnyt asian eteen kaiken voitavani (puhunut työnjohtajalle, tiiminvetäjälle ja Irmelille) enkä pystynyt tekemään enempää. Tukkajumala sai/vei ansaitsemani työpisteen.

No niin. Nyt alkaa Ajojärjestelijä päästä tosissaan vauhtiin. Mutta hän alkaa olla väsynyt, koska on 3-4 viikkoa painanut suutuspäissään ihan järjettömästi duunia.

"Mua ei enää kiinnosta. Kaikki voi painua vittuun. Olen pettynyt mutta sillekään tunteelle en voi TEHDÄ mitään. Vihainen en enää jaksa olla. Se tunne ei auta viemään asioita eteenpäin eikä se edesauta sitä, että saisin haluamani ja ansaitsemani työpisteen.
Mitä jää jäljelle?
Katkeruus. Inho. Vastenmielisyys. PETTYMYS.
Mutta mun ei tarvi hyväksyä sitä.
Joten ... Miten tästä eteenpäin?

(Seuraava on niin Ajojärjestelijää, että naurattaa.)

Ole normaali. Tee ne työt mitä sulle annetaan ja HYMYILE. Vaikka ne olisi "koiran hommia" niin tee ne ja vittu HYMYILE. Olet koeajalla vielä. Et voi haistatella ketään päin naamaa joten HYMYILE ja NAURA. Niinkuin ne normaalit ihmiset. Kun hymyilet niin kukaan ei huomaa miten kiehut sisältä. Olet jo kertonut kaikille miten pettynyt ja vihainen olet. Enempään et yksinkertaisesti pysty.
JOTEN VITTU HYMYILE
ÄLÄ NÄYTÄ MITEN VITUTTAA
TEE KILTISTI NE HOMMAT MITÄ SULLE TARJOTAAN/TEETETÄÄN JA TEE NE MUKISEMATTA VITTU HYMYILLEN
VAIN NÄIN VOIT SAADA PITÄÄ YLIPÄÄNSÄ TYÖPAIKKASI
PIDÄ PÄÄSI KIINNI TIIMINVETÄJÄN, IRMELIN JA TUKKAJUMALAN LÄSNÄOLLESSA. Myös ehkä sen tietyn työkaverin. Näiden ihmisten seurassa HYMYILE saatana !!!
SÄ VITTU SELVIYDYT TÄSTÄKIN !!!

Koska mua ei vittu kiinnosta enää. Ajojärjestelijä is back !!! Mutta töissä: ole hiljaa ja hymyile !!

Tähän väliin... Nukkuminen. Nyt on siis tiistai. Viime perjantaina en saanut nukuttua, nukuin "koiranunta" kuitenkin n. 06-11:30 eli 5,5h. Lauantaina otin Olanzapiinin 10mg ja nukuin eka n. 5h ja sit 4h eli n. 9h. Su-ma välisen yön valvoin. Ma-ti otin 30mg Opamoxia ja 15mg Dormicumia ja nukuin eka 1h, sitten 18:45-03 ja sit 03-04:50 eli n. 10h.
Yhteensä 5pv:n aikana 25,5h. Onks se paljon vain vähän?

Henkilöitä:
Irmeli = Jos Irmeli olisi kehunut mua tiiminvetäjälle niin tiiminvetäjä olisi kehunut mua työnjohtajalle ja näin olisin saanut haluamani työpisteen. Miksei Irmeli näin tehnyt? Koska se pitää Tukkajumalaa jostain syystä parempana. Ehkä se tarkkuus? Irmeli on kaksinaamainen. MUISTA TÄMÄ !
Työnjohtaja = Täysi lapsi vielä. Ei osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Kukaan ei hänestä tykkää.
Tiiminvetäjä = Se joka "vetelee naruista". Jos et oo mieliksi sille niin se saa hankittua sulle potkut.
Tukkajumala = vitun parturi-kampaaja.
Työkaveri 1 = Niin. Sitten on vielä tämä. Hänestä tietää Irmeli ja Työkaveri 2. Irmeli osaa pitää päänsä kiinni mutta Työkaveri 2:sta en olisi niin varma. Saattaa olla, että oli vikatikki kertoa Työkaveri 1:stä sille.

Alan olla väsynyt. Sen huomaa siitä, että alan etsimään taas merkkejä Pioneeristä. Kun ei kukaan "kuule" eikä "näe" miten huudan pettymystäni ja vihaa mailmaa/elämääni kohtaa niin, jos oikein kovasti kaivan niin tulisiko Pioneeri taas apuun? En vieläkään tiedä KUKA on Pioneeri."

Tässä vaiheessa laitoin terpalle ihka ensimmäisen tekstiviestin menemään koskien Pioneeriä ja josta on sitten koko ajatuskuvio lähtenyt liikkeelle. Ja tässä viestissä täytyy huomioida se, että tiedostin Pioneerin olevan vain... harhaa. Tai lähinnä se konkreettinen pioneeri oli harhaa.

Viesti kuuluu näin:
"... alan huutamaan kohta Pioneeriä taas apuun joka oli salaliittolaiseni psykoosissa ollessani. En ole tainnut hänestä ikinä edes kertoa. En tiedä kuka hän on mutta psykoosissa ollessani se teki piilossa lujasti töitä luodakseen mulle uuden identiteetin jolla pystyisin aloittamaan uuden elämän. Se pystyi hakkeroimaan viranomaisten ja terveydenhuollon tietokantoihin ja tuhoamaan potilashistoriani. Kun en tässä hädässä saa enää miestäni apuun eikä kukaan muukaan kuule miten huudan niin alanko huutamaan taas Pioneeria apuun? Tulisiko se?
Emmä tiedä. Enää mistään mitään.
Jään tuijottamaan lääkekasaa".

Seuraavan viestin loppu:
"... ei tarvi soittaa. En mä oo itsetuhonen enää. Ei musta oo edes siihen. Musta ei oo töissä siihen työpisteeseen (ainakaan kolmen huoran mukaan), sain potkut aikaisemmin rakastamastani työstä, musta ei oo opiskelemaan (koska sitä nyt vaan ei oo tehty mua varten), musta ei oo pitämään miestäni hengissä, musta ei kohta ole edes pitämään Sissistä huolta, musta ei oo mihinkään. Ihan täys nolla. Luuseri. Ah, tämä ihanan katkeransuloinen itsesääli <3"

Ja kas, Ajojärjestelijä oli herännyt ja alkoi selvittää miten pitää huolta Selviytyjästä.

Tässä vaiheessa terppa ehdotteli mulle lääkäriä jotta saisin nukuttua paremmin (eli nappeja/neuroleptejä) ja, että tarvittaessa voin soittaa akuuttiin. Vastasin siihen (tai Ajojärjestelijä vastasi), että: "Mä oon selvinnyt jo niin paljosta YKSIN, että selviin tästäkin. Ei lääkäreitä eikä akuutteja. Niillä ei oo mulle mitään tarjottavaa".