Ajojärjestelijä

Mulla on ihan hirveä aivosumu. En tiedä missä järjestyksessä blogiani kirjoittaisin, että näistä teksteistä saisi järjellisen kuvan. Haluaisin kirjoittaa siitä tästä ja tuosta, ajatukset hyppivät sekunnissa asiasta toiseen ja päässä on niin levoton olo, että huh ! Joku toinen kaksari sanoisi, että mulla on meneillään hypo mutta koen sen vääräksi tulkinnaksi. Pystyn kyllä olemaan paikoillani vähän liiankin hyvin (ei huvita mennä eikä tehdä mitään) mutta päässä vilisee. Haluaisin vain tuijottaa seinää ja antaa ajatusten virrata. Unohtelen asioita mitä pitäisi tehdä. Yhtäkkiä saatan havahtua siihen, että Sissi pitää viedä ulos. Sitten taas istun ja tuijotan. Plärään facea tai teen timanttityötä. Ja ajattelen. Välillä unohdan, että seuraavana päivänä täytyy mennä taas töihin niinkuin huomenna. Tuntuu, että töihin meneminen on tällä hetkellä vain joku juttu mikä mun täytyy hoitaa. Menen vain ja olen ajatuksissani koko päivän näiden "kavereideni" kanssa. Kohta alan pelkäämään, että yksinkertaisesti unohdan mennä töihin, koska tämä ajatuskiito vie kaiken huomion.
Tänään oltiin äitienpäivälounaalla. Kai mä olin päällepäin normaali (mulla on jääkaapin ovessa post-it lappu ollut jo varmaan 2-3kk jossa lukee OLE NORMAALI) mutta ajatuksissani olin ihan jossain muualla. Tuntui kuin katselisin sivusta koko sitä ravintolahommaa. Tuo ole normaali - lappu johtuu siitä pelosta, että, jos menisin kaikille hölöttämään ääneen näistä mun "suurista oivalluksista" koskien Selviytyjää, Ajojärjestelijää ja Pioneeria niin mua pidettäisiin hulluna ja piipaa - auto olisi taas pihassa. Vaikka mä oikeasti yritän vain selvittää miksi mä olen elämässäni käyttäytynyt niinkuin olen missäkin tilanteessa ja yritän selvittää mitä mulle on tapahtunut elämän eri aikaväleillä ja niiden sisällä, koska mä en muista. Mua ärsyttää, että olen polttanut kaikki päiväkirjani joita kirjoitin jo ala-aste ikäisestä lähtien. Muistan kuinka äitini ja isäni eivät ymmärtäneet päiväkirjan pitämistä. Äitini ehkä joo (mutta hän luki salaa päiväkirjojani joka suututti mua hirveästi vaikka tiedän nyt myöhemmin, että äitini vain ehkä halusi tietää mitä päässäni liikkuu) mutta isä ei ymmärtänyt ollenkaan. Vanha jääräpääjuntti, kun on. Muistan kuinka joskus, kun sain ala-aste ikäisenä selville, että äitini oli lukenut kaiken niin suutuin niin paljon, että kannoin kaikki päiväkirjani takkaan joka sijaitsi olohuoneessa missä äiti ja isä katselivat televisiota. Isä taputti käsiään ja hihkui: "Hyvä hyvä !"
Että näin paljon annettiin arvoa sille, että kirjoittaminen oli mun tapa purkaa asioita.
Ja nyt harmittaa suuresti ettei päiväkirjojani ole jäljellä. Niistä selviäisi niin paljon. Asioita joita en muista enää. Ja joita haluaisin muistaa. Haluaisin muistaa miksi sillä pikkutytöllä oli jo niin pienenä niin paha olla. Selviytyjällä. Tai sitten on vielä joku neljäs "kaveri" jossain. Vielä nuorempi kuin Selviytyjä. Selviytyjähän on oikeastaan teini. Saattaa olla, että löydän tällaisen "kaverin" vielä joskus mutta tällä hetkellä en ole noin pienestä "kaverista" ainakaan tietoinen.

Mutta eilen päätin, että mun pitää ensin "esitellä" nää kaikki kolme kaveria, koska muuten lukijat ei pysy kärryillä kuka on kuka ja miten nämä eri käyttäytymismallit (eli persoonani osat?) käyttäytyvät. Selviytyjästä kerroin eilen jo jotain. Sen vähän mitä sain irti järkevään muotoon mutta uskon kuitenkin, että siitä sai jo alkuun kuvan. Se on se joka näkee vaihtoehtona oikeastaan vaan itsensä tappamisen. Syyllistää itseään joka asiasta. Pelkää. Voisi sanoa, että Selviytyjä on se "tunneminä" mistä terapiassa on keskusteltu joskus.

No sitten on Ajojärjestelijä.
Mua alkaa aina naurattamaan kyseisen tyypin kohdalla.
Ajojärjestelijä on kylmä lehmä jolla ei ole tunteita. Tai niin se väittää, koska on helpompi olla tuntematta mitään. Sillä on yleensä kova draivi päällä. Se tulee esiin yleensä siinä vaiheessa, kun Selviytyjä on totaalisesti luovuttanut ja on valmis katoamaan tästä maailmasta lopullisesti. Ajojärjestelijä siirtää Selviytyjän tunteet romukoppaan eikä anna niille valtaa. Mutta tämä ei tarkoita, että Ajojärjestelijä olisi tunteeton. Se oikeasti välittää Selviytyjästä. Sillä on vaan niin helvetin kiire saada kaikki asiat hoidettua ettei se aina ehdi kuuntelemaan eikä tukemaan Selviytyjää. Ajojärjestelijä on se joka saa asioita tapahtumaan. Niin töissä kuin kotonakin. Minkä lisäksi se haluaa pelastaa maailman. Ei sen vähempää. Se haluaa, että kaikilla olisi hyvä olla niin töissä kuin kotonakin. Mutta useimmiten muut ihmiset eivät ymmärrä Ajojärjestelijää, koska sillä on niin tajuton vauhti. Lähinnä ajatuksissaan. Sen ajatukset menee lujempaa mitä se varsinaisesti tekee sillä hetkellä. Ja moni hämmentyy tästä. Se saattaa puhua jo seuraavasta projektista vaikka nykyinen olisi vasta alkutekijöissään. Se on suunnitellut mielessään jo kaiken valmiiksi. Ajojärjestelijän tyyli puhua on hyvin suora. Se haistattelee päin naamaa, jos tuntee, että joku on sen ansainnut. Sillä on ronski huumori ja se osaa sanoa mielipiteensä ääneen. Tätä suoruutta ja "töksäyttelyäkään" ei moni vaan ymmärrä ja moni luulee tämän takia, että Ajojärjestelijä on kylmä, tunteeton. Harva osaa nähdä niiden lauseiden taakse.
Mutta mä tykkään Ajojärjestelijästä suunnattomasti. Paras tyyppi. Se on energinen, sosiaalinen omalla hauskalla, sarkastisella, ironisella tavallaan. Se saa asioita tehdyksi. Se osaa järkeillä ja pohtia ja analysoida asioita. Se osaa järjestää ja priorisoida asioita. Se osaa nähdä kokonaisuuden. Sen suuri intohimo on selvittää asioita ja järjestää asioita - muidenkin asioita kuin omiaan. Just hiljan se kävi SPR:n ystävävälittäjä koulutuksen ja se alkais vissiin syksyllä täällä kuolevassa kylässä. Kävin sen sen takia, että Ajojärjestelijällä alkoi olemaan tylsää. Ja se turhautuu, jos sillä on tylsää. Joten sille piti keksiä jotain järjesteltävää. Siispä keksin sille jotain vapaaehtoishommaa. 
Vähän kuitenkin ihmetyttää, kun Ajojärjestelijä on välillä niin... sanallisesti aggressiivinen. Suuttuessaan se huutaa ja itkee ja sanoo asiat just niinkuin ne hänen mielestään on eikä suostu antamaan muille tilaa. Se häpeää sitä itkuaan, koska se on hänen mielestään vain heikkouden merkki mutta aina se ei pysty estämään sitä vaan sitten itkee ja raivoaa. Tähän puoleen on päässyt tutustumaan ex-työnjohtajani, läheiseni puolisoni kuoltua, erään sairaalan henkilökunta ja kerran nykyinen tiiminvetäjäni ja työnjohtajani. Se tekee sen vain silloin, kun ihmiset eivät tunnu ymmärtävän häntä ollenkaan ja hänen ajatuksenjuoksuaan. Eikä häenen perustelujaan sille miksi joku asia pitäisi nyt tehdä näin ja näin. Se turhautuu, yrittää vääntää rautalangasta ja, jos silti häntä ei tunnuta ymmärtävän niin se turhautuminen on siinä pisteessä, että se sitten huutaa ja raivoaa kyyneleiden valuessa silmistä. Mutta se, että Ajojärjestelijän joku saa ajaettua tuohon pisteeseen vaaditaan paljon. Todella paljon.
Suuttuessaan tämä sanallinen aggressiivisuus saattaa verhoutua myös mustaan huumoriin joka paukuttaa työkavereille menemään ummet ja lammet ja ainakin tähän asti nykyiset työkaverit ovat nauraneet. Yksikin työkaveri totesi naurunsa seasta: "On se aina yhtä hauskaa, kun joku on oikeasti pahalla päällä".

No. Se Ajojärjestelijästä. Mutta ehkä nyt ymmärrätte miksi juuri hän tätä blogia kirjoittaa. Se haluaa epätoivoisesti selvittää asioita. Järkevään muotoon. Olisiko Ajojärjestleijä sitten se tunneminän vastakohta eli järkiminä?
Ajojärjestelijän huono piirre on se, että sillä on paha tapa ajaa itsensä loppuun kaikella selvittämisellä ja järjestelyllä.
Sitten, kun Selviytyjä ja Ajojärjestelijä ovat saaneet asiat sotkettua tarpeeksi pahasti ja Ajojärjestelijä on saanut burn outin niin estradille saapuu Pioneeri. Joka on tarina erikseen.