Sairasloma

Eilen aamulla lähdin itkien töihin. Tein töitä totaalisen nollateholla ja viimein sain sanottua ääneen "pikkupomolle", että minä en enää pysty. Pää on niin totaalisen tukossa yrittämisestä etten mä vaan pysty enää. Lähdin aamu seitsemältä takaisin kotiin, kävin tk:ssa hakemassa lapun ja sain sairaslomaa 23.1. asti. Sitten on psykiatrin tapaaminen, koska tarvitsen B-lausunnon. Huomenna aika sos.toimeen jotta saan tarvittavat tuet pyörimään ja pystyn edes jotenkuten maksamaan elämäni.
Epäilen etten ole töissä ainakaan vuoteen. Nyt oli aika pysähtyä ja ajatella vain itseäni. Toisaalta poden suuria omantunnontuskia... Olenko nyt yhteiskunnan pohjasakkaa, koska en pysty käymään töissä?

Kun mieheni sai mehiläisestä viikon sairasloman niin hän huokaisi ja rentoutui... se oli perjantai päivä. Itselleni kävi eilen samoin. Kun lähdin töistä niin huokaisin; mun ei tarvi enää jaksaa. Nyt vain... olen. Sekin tuottaa suurta tuskaa. En kestä yhtäkään pientä epäonnistumista. Jos takka ei syty ensiyrittämällä niin alan itkemään. Se, että pesen itseni ja syön tuottaa suuria ponnistuksia. Kun lähdin edelliseen työpaikkaani niin mulla oli muistilappuja pöydällä... Sissi, syö aamupala, pue päälle, lähde töihin. Niin pienestä olen lähtenyt mutta yritin lähteä työmaailmaan liian aikaisin. Olen vieläkin toipilas psykoosista ja muistinmenetyksestä.

Muistikirjani sairaalasta kertoo sitä samaa tarinaa kuin aikaisemminkin. Olen odottanut Arnoa, S:aa ja M:aa... Mulla on yksi vihko täynnä sitä, kun olen yrittänyt ymmärtää kuka "kuuluu" minnekin. Olen kuvitellut, että U:n vaimon nimi on Pirjo ja kuvitellut, että Arno on kertonut jo U:lle kaiken tarvittavan vaikkeivat he edes tunne toisiaan.

Mutta olen melko varma, että kärsin dissosiaatiohäiriöstä sairaalassa. Totaalinen muistinmenetys.
12.11.17 muistikirjani kertoo seuraavaa:

"M. Tullessas 10:45? tuo mulle myös muistilappuja ja klemmareita. Jooko? Sulla ja Arnolla alkaa olemaan kiire. Hah! 
Kukkuu kukkuu herätys M ! Kansliassa soi juuri puhelin. Luulen sen olevan äitini, kun olen potilastoverini avulla laittanut hänelle pari viestiä. Äitini on paniikissa juuri nyt....
... kohta on sairaalassa ruokatunti. Ja sen jälkeen Arnon vaimon on ihan itse tultava tänne meidän huoneeseen. Ja Arnon myös. Koska minä MARYA olen ajojärjestelijä ! Seuraavaksi otan enemmän lisää tuosta dissosiaatiosta. Se on mulla paperilla. Punakynällä. Tuossa noin. Pöydällä. Sängyllä. Vihon takakannessa. Vauhtia Arno vittu nyt ! 
kukkuu kukkuu... hoitajat etsivät tällä hetkellä puhelinta josta lähetin viestejä äidilleni. SITTEN: he löytävät sen. Kerroin jo mitä asiaa minulla äidilleni on. Mutta silti ne kälättävät puhelimessa. Vauhtia M ja Arno nyt ! 
TILANNEKATSAUS:
Huonetoverini ei ole Arnon vaimo. Hän on U:n äiti. Tai saattaa ollakin, koska hän on juuri nyt vajoamassa psykoosiin kuolleen tyttärensä vuoksi. Anteeksi. Hymyilin juuri hänelle. Hän sai siihen juuri lääkettä. 
Arno? Oliko kuolleen tyttäresi nimi Rebecca?... jos oli... niin mä tarvitsen päiväunet. NYT.
... olen nyt tavannut U:n äidin.
... ja hänen vaimonsa. Ehkä.
... ja pioneerin... vaimonsa miehen.
... nyt on enää M:n vuoro tuoda mulle tupakkaa...
... U:n äiti tuli huoneeseen juuri...

(olen piirtänyt vihkoon auringon jonka vieressä lukee: tuo on aurinko, ei hymiö.)

...te voitte yhdessä tulla uudestaan vaikka 15:30 Arnon kanssa.... sitten, kun Arno on päässyt töistä. R myös. 
S ! Nyt heti ! kukkuu kukkuu (osaston ovikello oli käkikello)... ja se vitun aurinko.
...ajojärjestelijä tarvii hetken aikaa joten tämän pohjapiirrustuksen myöstä sinä tulet 14:15.
ÄLÄKÄ SAATANA MYÖHÄSTY NYT ! S on mys tervetullut.
...mutta S ei kuitenkaan tuo mulle sitä röökiä.
... saati suosituksia.
... koska hautajaiset oli eilen.
Minä. Lopetan tähän." 

Miten sekaisin olenkaan ollut ihmisissä ja paikoissa.
Mieheni työ oli sellaista, että autoissa oli GPS paikantimet ja heidän koko työmaailma koki suurta murroksen aikaa digitalisaation myötä. Mieheni sekosi siihen taustalla väijyvän totaalisen burn outin vuoksi. Mieheni kuvitteli, että firma seuraa häntä mikä on teoriassa mahdollista mutta miehelläni se meni potenssiin miljoona.
Itse sekosin ajojärjestelijän tehtäviin ja yritin pitää kaiken aikajärjestyksessä ja se meni mulla potenssiin miljoona. Olin hyvin huolissani kellonajoista ja tarkka siitä mitä ympärilläni tapahtui. Jopa ilman puhelinta. Ja kirjoitin sen sijaan kaikki muistivihkooni - ihan kuin se olisi auttanut ja joku olisi ymmärtänyt, kun en näyttänyt vihkoani kenellekään.

Joku voisi sanoa, että mun täytyisi olla onnellinen, kun ylipäätään olen vielä hengissä.
Selvisin rankasta psykoosista. Olen taas oma itseni ja vain ihmettelen tätä kaikkea. Elän, olen ja hengitän.
Mutta en pysty käymään töissä. Olen aina ollut pieni työnarkomaani ja nyt poden huonoa omaatuntoa... olenko heikko ihminen, jos en jaksa vielä käydä töissä?